Liikuntoilu



Infoa

YLEISTÄ

Liikuntoilu on leikkimielinen liikuntakilpailu, jonka primäärisenä tarkoituksena on motivoida liikkumaan. Samalla kunto kohenee ja uusia (treeni)kavereitakin voi löytyä. Kilpailuhenkisimmät voivat sitten vielä kisailla keskenään monenlaisissa tilastoissa ja listoissa. Sivu toimii myös jossain määrin henkilökohtaisena harjoituspäiväkirjana, vaikkakin emme toivo, että se on ainoa syy osallistua tähän.

Vuositasolla ynnätään pojot ja katsotaan ken on eniten harrastanut liikuntaa. Hän on liikuntoilun kuningas kyseisenä vuotena. Pyrimme myös miittailemaan epäsäännöllisen säännöllisesti ja ehkäpä tulevaisuudessa saamme pyörimään perinteeksi muodostuvan kaudenpäättäjäisjuhlan.

HISTORIA

IRC-kanavan #epätoivoiset_ry UV-miitissä tuumailimme, että jokin liikuntakilpailu voisi olla mielekäs. Alkuperäinen idea on lähtösin Abulan pääkopasta ja hän myös teki ensimmäisen version ohjelmasta. Tällöin sai vain tasapisteitä eli jokaisesta täydestä 45 minuuttisesta. Tehoalueitakaan ei ollut. Osallistujina oli noin kymmenen #epätoivoista ja vuoden lopussa aktiivisia oli enää muutama.

Seuraavan vuoden alussa uudistimme hieman järjestelmää. Lisäsimme tehoalueet ja hieman lisää tilastoja. Myös minimisuorite tiputettiin puoleen tuntiin ja suoritteen pystyi ilmoittamaan viiden minuutin tarkkuudella. Tiputimme myös osan lajeista pois, jotka katsoimme olevan ensisijaisesti jotain muuta kuin liikuntaa.

2007 alussa tapahtui tähän asti suurin muutos. Kilpailu irrotettiin #epätoivoset_ry-kanavasta, koska halukkaita oli niin paljon myös kanavan ulkopuolella, ja nimi muutettiin Liikuntoiluksi. Samoin sille perustettiin oma IRC-kanava. Ensimmäisen puolen vuoden aikana osallistujia oli kertynyt jo lähes 30. Ohjelmaa alkoi myös vuoden alusta kehittämään huomattavasti taitavampi koodari, vilk. Hänen myötä sivu on merkittävästi uudistunut: koko koodi on uudelleenkirjoitettu parempaan muotoon ja uusina ominaisuuksina ovat niin laji- ja osallistujakohtaiset että kilometrikohtaiset tilastot, projektiot, Laiskamato-kilpailu, kalenteri ja monenlaisia graafeja. Lisää seuraa.

YLLÄPITO

Abula, px ja vilk kuuluvat ylläpitotiimiin, joista kahdella ensimmäisellä on oikeudet tietokantoihin muuttamaan suoritteita. Jokaisella osallistujalla on mahdollisuus vaikuttaa mielipiteillään kilpailun kehittämiseen, mutta eniten kuunnellaan aktiivisimpia ja pisimpään mukana olleita. All-time kokonaispistetilannelista, poisluettuna epäaktiiviset jäsenet, on ihan hyvä osoittamaan kenellä on eniten sanavaltaa.

OSALLISTUMINEN

Valitettavasti osallistuminen ei ole aivan kaikille avoin. Haluamme pitää tämän jossain määrin sisäpiirissä, niin että kaikki tunnettaisiin alussa jossain määrin. Haluamme mukaan vain hyviä tyyppejä, koska kilpailu pyörii kuitenkin aika pitkälti moraaliemme varassa. Nyrkkisääntönä on pidetty, että joko Abula tai px tuntee uuden tyypin ja tätä kautta kannattaa myös tiedustella tunnuksia.

Toivomme, että pyrit mahdollisuuksiesi mukaan olemaan #liikuntoilu-IRC-kanavalla ja kantamaan kortesi kekoon osallistumalla keskusteluun.

SUORITTEIDEN ILMOITTAMINEN

Mahdollisimman pian liikuntasuorituksen jälkeen kirjaa merkintä järjestelmään. Pitkät viiveet tässä välissä eivät ole reiluja muita kohtaan. Ääritapauksessa joku ilmoittaisi vuoden viimeisenä päivänä kaikki suorituksensa ja ohittaisi muut, niin etteivät he kerkeäisi reagoimaan siihen. Vuoden loppuun saatamme joutua miettimään muutamia lisäerikoissääntöjä tästä syystä.

Pyri aina mittamaan kulkemasi matka (jos se on olennaista kyseiselle lajille), kun se on mahdollista. Jos et sitä tee, niin järjestelmä arvioi kulkemasi matkan, joka on useimmassa tapauksessa alakanttiin. Tämä käytäntö pyrkii rohkaisemaan aina mittaamaan tarkan. Tarkka aloitusajankohtakin on suositeltua määrittää kalenteria varten. Kommenttiin on toivottua aina kirjoittaa jotain. Se voi olla numeroita matkamittaristasi, huomioita päivän säästä tai jotain muuta persoonallista ja piristävää pohdintaa. Käteviä lyhenteitä ovat As = average speed, Ms = maximum speed, Ah = average heart rate, Mh = maximum heart rate.

Lopulta ohjelma laskee pistearvon liikuntasuoritukselle keston (normaaliteholla jokainen 45min on yhden pisteen arvoinen, 90min kaksi pistettä, 30min 0.67pts ja niin edelleen) ja tehon (kevyen kerroin on 0.8 ja raskaalla 1.2) perusteella. Sen jälkeen se näyttää ansaitsemasi pistemäärän ja lisää sen tietokantoihin tilastoja varten. Minimisuorite on 0.67pts ja tästä lyhyemmät suoritteet kartuttavat vain matka- ja aikakertymää. Pisteitä ei näin lyhyistä suorituksista jaella.

SÄÄNNÖT LYHYESTI KERTAUKSENOMAISESTI

1 § Jokaisen kisailijan tulisi tuntea joko Abula tai px.

2 § Ilmoittaessasi ole huolellinen ja rehellinen. Myös aloitusajankohta ja kommenttikenttä ovat tärkeitä.

3 § Ilmoita mahdollisimman pian liikuntasuorituksesi jälkeen.

4 § Ohjeelliset tehorajat ovat kevyelle alle 110 ja raskaalle yli 140 sydämeniskua minuutissa (syke). Ken ei sykemittaria omista pohjaa arvionsa rehelliseen henkilökohtaiseen tunteeseen. Huomattavaa on, että kyseessä on absoluuttinen teho eli esimerkiksi kävely ei oikeastaan ikinä voi olla raskasta liikuntaa, kun taas juoksu on useimmille meistä lähes aina.

5 § Mittaa matka aina, kun se on mahdollista. Hyvä sivu tähän on Kansalaisen karttapaikka tai kaupunkikohtaiset karttapalvelut. Jos et mittaa matkaa, niin ohjelma käyttää oletusnopeutta kyseiselle lajille, joka on todennäköisesti todellisuutta alhaisempi. Oletusnopeudet eri lajeille ovat:

6 § Mukana on vain selvästi fyysistä liikuntaa vaativat lajit eli esimerkiksi shakkia tai autourheilua emme hyväksy mukaan. Lisäksi lumikolaus, postinjakaminen tai vaikka pomppiminen konsertissa ovat varmasti raskaita aktiviteetteja, mutta niitä ei mielletä ensisijaisesti liikunnaksi. Olennaista on juurikin se motiivi, jonka takia liikutaan. Haluamme edelleen motivoida ihmisiä liikkumaan, emmekä selvittää, mistä kaikkialta saisi helppoja pisteitä. Tarkka raja on vaikea vetää eri aktiviteettejen välille ja tästä syystä tämä aihe on usein pinnalla.

7 § Lajikohtaiset tauot (esimerkiksi juomatauko) ovat sallittuja. On selvää, että esimerkiksi tunnin kuntosalikerrasta on yli puolet palauttelua, mutta sitä vastoin juoksulenkillä ei yleensä ole tapana juurikaan istuskella. Tämä on jälleen melko paljon jokaisen moraalin varassa. Älkää pettäkö luottamusta. Muiden mielipidettä voi toki aina tiedustella ennen suorituksen lisäämistä.

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

K: Tein virheen ilmoittaessani suorituksen. Kuinka saan sen korjatuksi?
V: Mainitse asiasta Abulalle tai pxlle, niin toinen heistä korjaa virheen ehtiessään.

K: Kävelen koululle 28min, käyn luennolla ja kävelen takaisin kotiin 28min. Montako pistettä saan?
V: Nolla pistettä. Suorituksen tulee kestää minimissään 30 minuuttia. Ratkaisu on kävellä molempiin suuntiin 2min ylimääräistä. Tällöin voit ilmoittaa liikuntasi järjestelmään kahtena erillisinä suorituksena.

K: Kävelen kauppaan 15min, ostan nopeasti kurkun ja kävelen takaisin kotia 15min. Montako pistettä saan?
V: Nämä ovat aina hankalia ja riippuu aika pitkälti suorittajasta itsestään. Tunsiko hän tehneensä liikunnallisen suorituksen vai oliko kyseessä vain kauppareissu? Kestikö kurkun ostaminen varsin lyhyen aikaa, joka voidaan laskea lajikohtaiseksi tauoksi? Ottamalla nämä huomioon ja käyttämällä moraalia, päädytään varmasti ihan hyvään ratkaisuun.

K: Juoksen 15min, pyöräilen 15min ja uin 15min ilman taukoja. Kuinka ilmoitan suoritukseni?
V: Eikö mikään suoritus kestänyt yhtään muita kauemmin? Ehkäpä paras on vain laittaa yksi suorite jollekin näistä lajeista ja kirjoittaa kommenttikenttää tarkennus asiasta. Hyvä tapa on laittaa se lajille, joka on parhaiten matkaa kerryttävä, koska tällöin matka on todellisin. Esimerkiksi jos pyöräilet 20km ja uit 1km niin on reilumpaa laittaa pyöräilyksi 21km kuin uinniksi 21km.

K: Mikä on projektio?
V: Projektio on ennuste pistemäärästäsi vuoden lopussa pohjautuen kuluneen vuoden tietoihin. Se lasketaan kaavalla projektio = (pisteet_tällä_hetkellä * (sekunteja_vuodessa_yhteensä / kuluneet_sekuntit_vuoden_alusta)). Tämä on kerrottu vain mielenkiinnon vuoksi, eikä kaavaa tarvitse ymmärtää.

K: Listasta puuttuu harrastamani laji.
V: Ilmoita #liikuntoilu-IRC-kanavalla tästä ja käymme aiheesta keskustelua, että voisiko sen yhdistää johonkin toiseen vai lisätäänkö laji omana järjestelmään.

K: En löydä vastausta askarruttavaan asiaani.
V: Käänny jälleen #liikuntoilu-kanavan puoleen pohdinnoissasi.